Distance

Mie olen köyhä. Mutta mulla on toimiva kone, tsaijajaija <3. Viime korjauksen jälkeen kone kesti pari viikkoa, minkä jälkeen se sanoi itsensä lopullisesti irti, tänään sain vihdoin uuden oman koneen. Jeee, ei tarvi enää esittää, että omaisi elämän, hihhih :)!

Me ei olla treenattu sitten flattien kanssa pidettyjen yhteistreenejen. Eikä minua oikeastaan edes harmita se. Tällä hetkellä on jonkinlainen pitkä agilityväsymys päällänsä, ei vaan jaksa napostella lähteä kylmään treenaamaan. Mielummin menen lämpimälle salille tai vielä lämpimämpään spinniin, hihhih! Kyllä me kerran kotona treenattiin palaa, mutta en jaksanut kävellä eteiseen asti ottamaan Martalle valjaita, niin tekeminen oli vähän hulvatonta katastrofia. Tässä lukaalissa on kuitenkin aika pitkä matka olkkarista eteiseen...

Jokunen tovi sitten Makesta tuli taas nakke! Se sai niin paljon kuittia turkistaan, että oli pakko varata sille trimmaaja. Marta on yrittänyt parantaa pigmenttiään ja viime trimmin jälkeen se on kasvattanut selkäänsä pari kärpäsen kakan kokoista mustaa läikkää :). Mun on tosi hankala muistaa, että näillä keleillä Martsulle pitää pukea jotakin päälle, harvase lenkki tajuan puolessa välissä matkaa, että tuo koira paleltuu. Tosin mettälenkille Maralle ei voi pukea villapaitaa päälle, se osaa poistaa sen lennossa. Kertaalleen Marta onnistui vaihtamaan Stuart Little-puvussaan takajalat etujalkojen tilalle.. Maralla on selkiästi oma näkemys muodista :).

Martan trimmi toi mieleen myös yhden probleeman, nimittäin näyttelyt. Marta pitäisi käyttää yhdessä KV-näyttelyssä, mutta koskakohan sen turkki on oikean mittainen? Toka ongelma, millaiselle tuomarille kannattaa viedä laiha, matala, kapea ja kaupan päälle huonosti käyttäytyvä parson? Me tarvitaan ainoastaan agilitykakkonen.

Läheisyys lämmittää, eiku! Etsi Makke!

Sopan versio, kuinka sängyllä muka saa nukkua...

Viime päivityksessä taisin todeta, että jos tästä vuodesta ei tule parempi, niin loppuu pelihuumori. SE HYVÄ VUOSI VOISI ALKAA JO TULLA! NIIKERTA! Pelihuumori on jo aika koetuksella, mulla on parin viikon sisään hajonnut kone, kamera ja pyörä. Jälkimmäisen hajoaminen näkyy vielä pitkään mustelmina pitkin mun jalkoja. Kiukustus. Kamera veteli viimeisiä hengenvetojaan vielä osuvasti ristiäisissä, missä mulla piti olla se toimivin kamera... Onneksi pienestä ja ihanasta saatiin kuitenkin paljon kuvia. Tuo pieni ja ihana Konan Saastamoinen on kyllä vienyt minun sydämeni ihan kokonaan, se tulee kyllä saamaan tädiltään ihan kaiken mitä se ikinä uskaltaa pyytää. Tosin sillä ehdolla, että se ei kutsu minua tädiksi, ikinä !

Ennen seuraavaa tekstiä lupaan, että ollaan käyty treenaamassa! Tai ainakin mie olen. Jatkan surffaamista, kahdessa viikossa kerkiää kertyä paljon kiinni otettavaa :)