tiistaina 29. joulukuuta 2009

LOMA!

Ihan täysipäiväinen kunnon loma! Ja vielä pitkä. Enkä aio tehdä yhtään mitään järkevää loman aikana, aika rentouttavaa :)

Joulu oli ja meni, mie olen moisesta vaan tyytyväinen, ei kuulu minun lempijuhliini. Kavereita olen kerennyt nähdä pitkästä aikaa enemmän ja Tiian, Nooran ja piskien kanssa kerettiin kerran pulkkamäkeenkin! Meillä ei kyllä ollut yhtään pulkkaa mukana, eikä E-mäen kukkuloita voi ihan mäeksi kutsua, mutta mukaliukurit ja kukkulat ajoivat asian oikein mainiosti! Neljä shetlantilaista ja kaksi kelpoa ja silti säilyttiin suuremmilta onnettomuuksilta! Kameraa ei ollut reisussa mukana, toisaalta harmi, mutta toisaalta ihan turvallista! Isommat koirat osasivat juosta laskijoiden sivuilla, tai hypätä yli, Piuha taisi olla ainut joka sai vähän iskua laskijoista :P.

Koska mie olen ainut laiska joka haistatti pitkät työnhaulle ja päätti olla laiska ja köyhä koko joulun, oli Kitka ja kutistettuKitka meillä yhtenä päivänä hoidossa. Pienen Piuhan mielestä oli näköjään erikova vääryys joutua lenkkeilemään moisessa pakkasessa. Muutenkin oli tosi julma hoitopaikka, yöllä olisi muka pitänyt nukkua ja sänkyynkään ei olisi saanut pissiä :( Miten ilkeästi pieneltä vietiinkään kaikki kivat leikit! Piuha on oikeasti kyllä ihan ylikiva pentu! Hurjan reipas, painaa häntä heiluen joka paikkaan!

Jonnin verran on meillä "Keski-Suomessa" pakkaset paukkuneet, mutta koirien kanssa on päässyt hyvin lenkeille. On kiva lenkkeillä, kun ei tarvi jo ennen neljää etsiä taskulamppua, että näkee eteenpäin. Koskakohan sitä uskaltaisi jäille lenkille? Pikkiksen kanssa käytiin joskus vuonna kivi ja keppi lopputalvesta jäällä, käännyttiin aika pirun vikkelää takaisin, kun jää alkoi risahtelemaan ja sen jälkeen kastuikin jo kengät... Nykyään sitä tahtoo tietää, että se jää oikeasti kantaa :D.

Soolo kävi ennen joulua fyssarilla, bicepsin jänne ei ollut oikealla paikallaan, mutta Mirka sai sen hoitamalla kuntoon. Sopan kävelystä ei ole pystynyt moista kyllä lainkaan huomaamaan ja Mirka sanoikin, että usein se näkyy vasta ajan kanssa. Kuulemma voi helposti mennä hyppyjen alastuloissa pois paikoiltaan, joten en yhtään ihmettele, Ruotsin matto ei nimittäin parhaasta päästä kuitenkaan ollut. Syvät lihakset on hyvässä kunnossa, JEE! Niitä ollaankin treenattu ja Sopiksen mielestä on ehkä paras leikki taiteilla jumppapallon tai bosun päällä. Hukkiskin muuten uskaltaa hypätä jumppapallon päälle ja se on minusta aralta mustalta jo aika paljon!

Agilitystä ollaan nyt täysitauolla, vielä en ole päättänyt pitäisikö Soolon pois kentiltä koko tammikuun, vai palailisiko sitä tammikuun aikana kentille. Kun toisaalta koira kaipaa taukoa, mutta minua aina kovasti ahdistaa menetetyt treenikuukaudet, tuleeko kiire, jääkö jokin asia liian vähälle treenille, jnejne kaikkea turhaa stressattavaa. Soololta puuttuu yksi nolla karsintoja varten, SM-kisoihin sillä pitäisi olla kaikki kasassa. Uskon kuitenkin että tuo yksi saadaan taottua jostain kisasta. Kovasti olisi jo treenaamaan hinku ja multa löytyykin jo treenit varmaan ekalle kuukaudelle!


Julma talvi! Molemmat koirat ovat tassuineen kerää koko sarja-koiria.. Kynin muuten shetlantilaisten korvat yksi päivä, viimeksi niihin on koskettu vissiin pari vuotta sitten... Mitä sitä turhaan liian usein saksimaan, omaa reuhkaa on saksittu viimeksi helmikuussa... Ja sen huomaa :D! Mutta kyllä nuo shelteiksi tunnistaa, vaikka mie saksien kanssa heiluinkin! On muuten ehkä yksi tylsimmistä koiranomistajan hommista, trimmaaminen nimittäin. Maksan euron sille joka tekee moiset tylsyydet mun puolesta.

Selasin mun ulkoista kovalevyä tylsyyksissäni ja sieltä löytyi vaikka mitä loistokkaita kuvia ja videoita piskeistä! Meinasin jo laittaa Soolon toisen möllikisan julkiseen jakoon, mutta ei sitten pokka enää riittänytkään. Kuvia voisin joskus kaivaa, Hukkis on ollut ehkä söpöin pentu ikänä ja Soolo taas rumin pentu koko maailmassa. Kirjoituksessa ei ollut taas päätä eikä häntää, mutta aika sama koska mulla on loma! Paljon hyviä elokuvia, kirjoja, musiikkia ja loistokasta seuraa. Kyllä kelpaa :)!


Hukkiksen oikopolku, vanhus ei viitsi enää ihan joka mutkaa kiertää, kun kerta se osaa tulla oikopolkuja pitkin samalle polulle meidän kanssa. Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä...

1 kommenttia:

anna ja sheltit kirjoitti...

Huippua tätä vuotta myös teille! Jatketaanhan samalla mallilla niin hyvä tulee ;)